Masennussattuu.com

Traumaperäinen stressihäiriö

Kun henkilö kohtaa jonkin sellaisen tapahtuman, johon liittyy toisen ihmisen kuolema, vakava loukkaantuminen, niiden uhka tai vastaavasti oman tai jonkun toisen henkilön fyysinen vaara, silloin hänelle saattaa kehittyä traumaperäinen stressihäiriö. Tällaiselle traumaattiselle tilanteelle tyypillistä on se, että tunne aiheuttaa henkilölle voimakasta avuttomuutta, pelkoa tai kauhua. Mikäli kyseessä on lapsi, stressireaktio saattaa ilmetä vain levottomuutena ja hajanaisena käytöksenä.

Jonkin traumaattisen tapahtuman yhteydessä tai pian sen jälkeen ilmenee usein autonomisen hermoston aktivoitumista, kuten verenpaineen kohoamista, sydämentykytystä ja hikoilua, mikä lisää henkilön riskiä saada traumaperäinen stressihäiriö. Jotta oireet voidaan diagnosoida kyseiseksi sairaudeksi, joka tunnetaan nimikkeellä ICD-10 ja diagnoosin koodilla F43.1, oireiden tulee kestää vähintään kuukauden ajan. Mikäli oireet häviävät jo aikaisemmin, on kyseessä puolestaan niin sanottu akuutti stressihäiriö.

Mitkä sitten voivat olla tällaisia traumaattisia kokemuksia? Esimerkkejä on paljon, sillä niitä ovat auto-onnettomuudet, väkivallan kohteeksi joutuminen, tieto omasta tai läheisen vakavasta sairaudesta, luonnonkatastrofit, sotakokemukset, kidnappauksen uhriksi joutuminen ja monet muut vastaavat asiat. Huomionarvoista on, että kokemusten ei välttämättä tarvitse olla omakohtaisia, vaan myös toisen ihmisen traumaattisen kokemuksen näkeminen, tieto läheisen ihmisen onnettomuudesta tai muusta traumaattisesta kokemuksesta voi laukaista stressireaktion.

Oireet

Traumaperäisessä stressihäiriössä voidaan ajatella olevan kolme erilaista oireiden pääryhmää. Ensimmäinen niistä on toistuva ahdistuksen tunne, joka syntyy, kun alkuperäinen traumaattinen tapahtuma palautuu henkilön mieleen esimerkiksi muisti- tai mielikuvana, muunlaisena tuntemuksena tai esimerkiksi unessa. Kaikki sellaiset asiat, jotka muistuttavat alkuperäisestä tapahtumasta jollakin tavalla, aiheuttavat henkilössä ahdistusta, joka voi usein olla voimakastakin. Sen seurauksena henkilö kärsii myös fyysisistä oireista, jotka aiheutuvat autonomisen hermoston aktivoitumisesta.

Kyseisten tekijöiden takia henkilö pyrkiikin usein luontaisesti välttämään sellaisia tilanteita, jotka muistuttavat häntä alkuperäisestä traumaattisesta tapahtumasta. Tällaisia asioita voivat olla tapahtumaan liittyvät keskustelut tai siitä muistuttavat paikat, äänet, valokuvat, videot ja muut vastaavat jutut. Henkilö pyrkii siis tietoisesti torjumaan tapahtuman tietoisuudestaan. Käytöksestä voi olla se seuraus, että hän myös eristäytyy sosiaalisesti, pyrkii välttämään tunteiden ilmaisemista ja tietoisesti kaventaa omia ajatuksiaan tulevaisuudesta.

Ihminen voi olla ikään kuin koko ajan varuillaan, minkä seurauksena voi olla nukahtamisvaikeuksia, heräämisiä keskellä yötä, ärtyneisyyttä, säikähtelyä ja keskittymisvaikeuksia. Oireiden voimakkuus vaihtelee yleisesti ottaen paljon. Ne voivat joskus olla niin voimakkaita ja pitkäkestoisia, että seurauksena on joko kouluttautuminen uuteen ammattiin tai täydellinen työkyvyttömyys.

Stressihäiriöön liittyy myös niin sanottu dissosiatiivinen häiriö, joka syntyy usein erityisesti lapsena koettujen traumaattisten tapahtuminen seurauksena, mutta myös aikuisiän kokemuksien seurauksena ilmenee dissosiatiivisuutta. Nämä häiriöt ilmenevät persoonallisuuden muutoksina ja esimerkiksi identiteettihäiriöinä.

Stressihäiriön kulku

Traumaperäinen stressihäiriö ilmenee useimmiten noin kolmen kuukauden kuluessa tapahtumasta. Useimmilla henkilöillä on ilmennyt jo akuutti stressireaktio heti tapahtuman jälkeen. Traumaperäisen häiriön puhkeaminen kestää siis pidempään, ja joskus ensimmäiset oireet saattavat ilmetä vieläkin myöhemmin, jopa vuosia varsinaisen tapahtuman jälkeen.

Noin puolella henkilöistä traumaperäiset oireet kuitenkin häviävät itsestään noin kahden vuoden kuluessa. Kolmasosalla potilaista oireet jatkuvat huomattavasti pidempään, käytännössä useita vuosia. Mikäli stressihäiriö pitkittyy, se lisää myös riskiä saada muita psykiatrisia häiriöitä, kuten alkoholismia, unihäiriöitä ja masennustiloja.

Mikäli henkilöllä on jo aikaisempia traumaattisia kokemuksia, on silloin oireiden pitkittyminen todennäköisempää. Muita oireiden kannalta epäedullisia seikkoja ovat myös muun muassa masennusalttius, ahdistuneisuus ja henkilön niukka sosiaalinen tukiverkosto. On hyvä kuitenkin muistaa, että traumaperäinen stressihäiriö saattaa kehittyä kenelle tahansa, joka kokee poikkeuksellisen voimakkaita traumaattisia tapahtumia. Eräs seikka, joka myös altistaa stressihäiriölle, on lisämunuaisten reaktiotapa äkillisessä stressitilanteessa.

Yleisyys

Nykyiset näkemykset siitä, kuinka yleisiä traumaperäiset stressihäiriöt ovat, vaihtelevat melko paljon. Melko yksimielisiä kuitenkin ollaan siitä, että traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivien prosentuaalinen osuus väestöstä on noin 5%. Luonnollisesti hyvin voimakkaan tapahtuman yhteydessä yleisyyskin on paljon suurempi. Sairauden esiintyminen riippuu näin ollen paljon ympäristöstä ja yhteiskunnan tilasta, sillä epävakaassa ja vaarallisessa ympäristössä määrä on paljon suurempi.

Voiko stressihäiriötä hoitaa itse?

Traumaattisen tapahtuman jälkeen on tärkeintä, että erilaisilla toimenpiteillä pyritään rauhoittamaan tilanne ja lisäämään henkilön turvallisuudentunnetta. Jälkiprosessoinnissa on olennaista hoitaa mahdolliset fyysiset vammat sekä antaa potilaalle mahdollisuus lepoon. Kun trauman tapahtumia jäsennetään, auttaa se usein ahdistuneisuuden vähentämisessä, mutta liian yksityiskohtaisiin keskusteluihin ei potilasta kuitenkaan tule painostaa.

Traumaattisen kokemuksen kokeneen henkilön läheisten tulee ymmärtää se, että stressihäiriön oireet eivät ole tahdonalaisia, vaan ne ovat fyysisiä tapoja, joilla elimistö reagoi tapahtuneeseen. Noin puolet potilaista on niin hyvässä asemassa, että oireet kuitenkin häviävät jo muutamassa kuukaudessa ilman, että niitä pitää erikseen hoitaa. Usein myös säännöllinen liikunta ja esimerkiksi rentoutumisharjoitukset edistävät oireiden häviämistä. Sellaisia tilanteita, jotka palauttavat potilaalle mieleen traumaattisen muiston, täytyy harjoitella asteittain. Tapahtumien kohtaaminen ja läpikäynti on syytä tehdä sitten, kun potilas on siihen valmis, ja traumaperäisen stressihäiriön hoidossa pitää aina edetä potilaan ehdolla.