Masennussattuu.com

Läheisen masennus – kuinka auttaa

Rakkaan ihmisen sairastuminen masennukseen on lähipiirille suuri asia. Masentunut ei useinkaan jaksa tai kykene ylläpitämään ihmissuhteitaan, ja omiin oloihin eristäytymistä tapahtuu helposti. Läheiset ihmissuhteet ovat kuitenkin masentuneelle todella tärkeitä, minkä takia läheisten tuki ja apu voivat olla erittäin suuressa roolissa sairauden voittamisessa sekä eristäytymisen ehkäisyssä.

Sosiaalinen tukiverkosto ja välittävät läheiset ovat aina kullanarvoisia masennuksesta kärsivälle ja siitä toipuvalle. Lievää masennusta sairastava voi jopa päästä takaisin jaloilleen lähipiirin tiiviin tuen avulla ilman hoitosuhdetta asiantuntijaan. Vakavammin masentunut hyötyy myös tukena olevasta lähipiiristä, vaikka tällaisissa tapauksissa asiantuntija-apu onkin aina välttämätöntä sen lisäksi.

Huolta on pidettävä ensisijaisesti itsestään

Masentuneen tukeminen on toisinaan raskasta ja kuormittavaa. Se saattaa vaikuttaa radikaalisti läheisen mielialaan. Siksi onkin tärkeä muistaa myös terve etäisyyden ottaminen ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Tämä asia ei tarkoita, ettei masentunutta läheistä tukisi parhaansa mukaan, mutta aivan kokonaan hänen taakkaansa ei voi niskaan ottaa. Kun omasta jaksamisestaan pitää hyvää huolta, kykenee tukena ja apuna olemaan huomattavasti paremmin.

Ottamalla terveen etäisyyden masentuneen läheisen tunteisiin, synkät ajatukset eivät valtaa omaa mieltä eikä suhde läheiseen lipsahda negatiivisen puolelle. Masentuneen lähipiiristä saattaa alkaa tuntua, että sairastunut tekee asioista hankalia tieten tahtoen, mikä tietysti herättää helposti ärtymystä ja kiukkuakin. Lisäksi yksinäisyys, epävarmuus ja jatkuvat huolen tunteet ovat tyypillisiä, kun lähipiiriin kuuluva henkilö sairastaa masennusta. Sairaudesta kärsivän läheisten olisikin tärkeä muistaa, ettei synkkiin mielialoihin tarvitse tai kannatakaan lähteä mukaan. Masentuneen ajatukset ja ulosanti voivat luonnollisesti olla hyvinkin alavireisiä, mutta läheisen olisi kuitenkin yritettävä parhaansa mukaan olla ottamatta vallitsevaa tilannetta tai näitä synkkiä ajatuksia henkilökohtaisesti.

Kukaan masennusta sairastava ei varmasti toivo, että hänen läheisensä uupuisivat. Tavallista on ennemminkin pelko taakkana olemisesta ja murheen aiheuttamisesta, joten tämänkin vuoksi omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtiminen on masentuneen rinnalla seisovalle todella tärkeää. Tämä onnistuu parhaiten jatkamalla omaa elämää tukena olemisen keskelläkin. On tärkeää nukkua ja syödä riittävästi, käydä tavalliseen tapaan harrastuksissa ja ulkona. Itselle hyvää oloa tuottavien asioiden tekemistä ei missään nimessä kannata lopettaa. Oman jaksamisen ylläpito on tärkeää niin omalta kuin myös masentuneen läheisen kannalta. Elämästä nauttiminen ei muutu kielletyksi läheisen sairastuessa, ja siitä ei saisi koskaan potea huonoa omaatuntoa.

Lempeästi läsnä

Vaikka masennus ei näy ihmisestä päällepäin, on se sairaus siinä, missä fyysisetkin vaivat. Läheisen onkin ensiarvoisen tärkeä ymmärtää, ettei masennuksessa ole kyse alakulosta tai laiskuudesta. Kommentit, kuten ”piristyisit nyt” tai ”otat vain itseäsi niskasta kiinni”, eivät masentunutta auta. Läsnäolo ja kuuntelu sen sijaan ovat jo yksinään todella hyödyllisiä. Sen sijaan, että masentuneen läheisen puheita kommentoisi kärkkääseen tai kaikkitietävään sävyyn, kannattaa usein yksinkertaisesti osoittaa olevansa tukena ja käytettävissä.

Masentuneen kaikkiin ahdistuksen ilmauksiin ei tarvitse yrittää keksiä ratkaisuja. Häntä voi auttaa todellisuudessa jo tieto siitä, että joku kuuntelee ja välittää aidosti. Koskaan ei ole turha kertoa läheiselle, oli tämä sitten masentunut tai ei, että hän on tärkeä ja rakas.

Ammattiapu on usein välttämätöntä

Läheisten havainnot masennukseen sairastuneen käytöksen, mielialan ja ajattelun muutoksista auttavat suuresti hoitoon hakeuduttaessa ja sitä suunniteltaessa. Läheiset ovat ehkäpä nähneet masentuneen oireilleen jo pidempään. Ammattiavun hakemiseen kannattaa tällöin ehdottomasti rohkaista, lempeästi ja tukien. Oireita saattaa toisaalta joskus olla hankala tunnistaa, mikä vaikeuttaa hoitoon ohjaamista.

Näkyviä ongelmia ei kuitenkaan ole koskaan syytä lakaista maton alle. Jos läheisellä epäilee masennusta, kannattaa asia ottaa rohkeasti esiin. Sairastunut ei välttämättä itse osaa arvioida hoidon tarvetta tai tiedä, mistä apua voisi saada. Läheiset voivat olla tällaisessa tilanteessa merkittävässä roolissa. Muista kuitenkin aina, että lopullisen arvion hoidon tarpeesta tekee ammattilainen, minkä takia päätökset eivät viime kädessä ole läheisten käsissä.

Varsinainen hoito on aina terveydenhuollon ammattilaisten heiniä, mutta läheisiä ihmissuhteita eivät lääkärit tai pillerit voi täysin korvata. Läheisten tuki voi auttaa pitämään toivoa yllä ja motivoida oman hoitosuunnitelman seuraamiseen, toipumista tukevien terveellisten elämäntapojen noudattamiseen sekä haluun parantua.

Konkreettisia neuvoja masennusta sairastavan läheiselle

  • Muista, että masennus on sairaus, johon siitä kärsivä ei voi itse vaikuttaa. Masentunut ei ole tyhmä, itsekäs tai laiska eikä kiusaa lähipiiriään tahallaan.
  • Anna neuvojen sijaan läsnäoloa: kysymyksien kysyminen ja vastauksien kuunteleminen hyödyttävät usein enemmän kuin valistus siitä, miten pitäisi toimia.
  • Älä syyllistä. Masentunut kokee usein itsensä arvottomaksi ja pelkäksi taakaksi läheisilleen eikä tätä ajatusta ole syytä vahvistaa entisestään. Patistelun sijaan voit ehdottaa yhteistä tekemistä ja rohkaista aktiivisuuteen varovaisin askelin.
  • Tiedosta pienten tekojen merkitys. Olitpa sitten kuinka ihana ja ajattelevainen läheinen tahansa, et voi parhaalla tahdollakaan korjata tilannetta ja parantaa masentunutta tämän sairaudesta. Sen sijaan voit olla läsnä ja auttaa vaikkapa ruokaa viemällä tai seuraa tarjoamalla. Masentuneelle on usein kaikkein tärkeintä tietää, ettei hän ole yksin.
  • Tutustu tietoon masennuksesta. Sairaudesta kannattaa hankkia tietoa, jotta se ei olisi vain kaiken yllä kummitteleva epämääräinen mörkö. Masennusta käsittelevät kirjat ja nettisivut voivat auttaa ymmärtämään läheisen tilannetta paremmin.